Pakastinta tonkiessani löysin pussillisen raparpereja, joten poishan ne on syötävä tavalla tai toisella. Alkuperäistä ohjeessa oli käytetty raparperin sijaan omenaa, mutta en muista mistä tämän ohjeen bongasin.

1560983.jpg
Kuva ei näytä niin herkulliselta kuin se oli.

pohja:

5 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl sokeria
1 dl sulatettua margariinia
2 dl maitoa
2 kanamuna

päälle:
raparperin paloja
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl vaniljakreemijauhetta
4 dl vettä
2 munaa

Valmista vaniljakreemi eli sekoita kreemijauhe ja vesi ja laita jääkaappiin tekeytymään. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää sulatettu margariini ja muna. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja levitä voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita vaniljakreemin joukkoon kananmunat ja kaada kreemi pohjan päälle. Laita raparperinpalat kreemin päälle ja laita uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Nauti jääkaappi kylmänä.