Kiireessä tehdyt ystäväpäiväkakut. Vieraita tulossa ja pakastimessa oli kääretorttua, josta sitten Viivin kanssa päätettiin tehdä charlottekakun tyylisesti sydänkakut. Huomaa, että kiireessä tehdyt ja ideoitten mietiskelyyn ei hirveästi ollut aikaa. Tosin tiesin, että vieraita EHKÄ tulee tänään, mutta kun koko viikko ollut yhtä hössöttämistä paikasta toiseen, joten leipominen ja muu suunnittelu jäänyt taakse. Kuten myös osittain se diettikin, mutta paino EI OLE noussut, muttei kyllä laskenutkaan, mutta lupaan, että ensi viikolla puoli kiloa tai kilo on poissa.

Ystävät ovat kuin tähtiä,
et aina näe niitä,
mutta tiedät että he ovat olemassa.

OIKEIN MUKAVAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!

Kakut rakennettu kääretortunpaloista. Kaksi erilaista Kääretorttua. Toisen tortun välissä mansikkahilloa ja mansikkakermavaahtoa, toisessa lakkahilloa ja mokkakermavaahtoa. Kakkujen väliin tein hyydykkeen, johon käytin mansikkakermaa, vispikermaa ja vaniljakreemiä, sekä liivatetta. Päällä marsipaania.