Kylläpä aika rientää ettei meinaa pysyä mukana. Määräaikainen työsuhteeni Joensuussa päättyi vuoden lopussa ja pääsin takaisin kotiin ja normaaliin viikkorytmiin ja etenkin perheeni luokse. Olihan Joensuussa kiva olla töissä ja rankkaahan se toisaalta oli kun viikonloput olivat aivan liian lyhyitä perheen kanssa yhdessäoloon. Hain kyllä toiseenkin paikkaan Joensuussa töihin, mutta ensimmäiselle varasijalle kuitenkin jäin, toisaalta onneksi toisaalta harmi.

Nyt kun olen kotona, on taas aikaa blogini tuleville päivityksille. Vietän kuitenkin hetken lomaa, yritän päästä arjen rytmistä kiinni ja toteutan muutaman rästihomman, joten uusille päivityksille on aikaa vasta viimeistään helmikuussa. 

Sitä ennen nauttikaa ystäväni tekemistä kevätrullista, joita sain häneltä raakana ja jotka itse kypsensin. Nämä olivat tähän astisista kevätrullista parhaita mitä koskaan olen syönyt. Nam. Kiitos ystävälleni näistä.