Monessa blogissa olen nähnyt ohjeita joissa on käytetty kondesoitua maitoa. Itse olen miettinyt ja arkaillut kyseistä tuotetta ja eipä tuota ole pitkään ollut myynnissäkään kylän K-Marketissa. Pullahiiren leivontanurkka -blogissa, Pullahiiri oli tehnyt itse mansikkajäätelöä ja ohjeessa oli tätä kondesoitua maitoa. Jäätelöhän on aina hyvää ja nyt rohkenin kokeilla.... ja kokeilu kannattismiley
 


5 dl kermaa (käytin Valion mansikalla maustettua kermaa)
1 prk kondensoitua maitoa (sellaisenaan, ei keitettynä)
250 g mansikkasosetta (käytin 4 dl pakastusrasiallinen mansikoita, jonka soseutin tehosekoittimella)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoittele konsdensoitu maito ja mansikkasose keskenään kulhossa. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada noin 1 1/2 litran kulhoon. Nosta pakkaseen ja anna olla siellä mielellään yön yli.