
alkuperäinen ohje Muruleivoksien nimellä löytyy täältä
Rahka-murupiirakan pohja:
175 g leivontamargariinia
1,5 dl sokeria
1:n kananmunan keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä tai appelsiinimehua
täyte:
2 prk/500 g maitorahkaa
200 g Pirkka kevyt tuorejuustoa appelsiinin makuinen
2 kananmunaa
1:n kananmunan valkuainen
3 tl vaniljasokeria
2 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
5 tl appelsiinimehua
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää joukkoon keltuainen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeri vaahtoon. Ota taikinasta 1/3 erikseen. Sekoita loppuun taikinaan 1 rkl vettä ja sekoita tasaiseksi massaksi nopeasti, jotta taikina ei sitkisty. Painele taikina piirakka vuokaan ja noin 1 cm verran reunoille.
Yhdistä kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada seos piirakkapohjan päälle. Murustele loppu taikinasta täytteen päälle. Paista uunin alaosassa reilu 50 minuuttia. Anna jäähtyä ja herkuttele.
(Ohjeessa oli että voit tarjota esimerkiksi vadelmakastikkeen kanssa, tähän ehkä sopisi appelsiinikastike, mutta en jaksa enää sitä tehdä). Hyvää tämä oli näinkin, lapsetkin tykkäsi täytteestä vaikka rahkaa eivät mielellään syökään.
Kommentit